Kiitos kaikesta Isokolmonen, JaMaikan Kuu ja Arskan Kone

04.09.2019

Olen oman jaksamisen takia päättänyt luopua muutamasta bändistä. Arskan Koneen toiminta on hiipunut muutaman vuoden sisällä niin olemattomaksi, ettei sitä voi enään edes bändiksi kutsua, jamiporukaksi korkeintaan Isokolmonen ja JaMaikan Kuu olivat minulle tärkeitä monella tavalla. Konkarimuusikot ottivat minut noviisina bändiin ja opettivat minulle paljon musiikista, laulusta ja esiintymisestä. Bändien jäsenistä tuli hyviä kavereita, jopa ystäväksikin heistä joitain voisi tituleerata eli sellaiseksi ihmiseksi elämässäni, joille voi puhua muustakin kuin säästä ja musiikista. Toivottavasti vielä joskus tiemme risteää tai jopa kohtaa, mutta nyt tilanne on tämä. Lappalaisen Heikin kanssa yhdessä soittaminen jatkuu tosin ainakin toistaiseksi muissa bändeissä ja se on hyvä!

Petri Viitala / Laulaja ja tapahtumajärjestäjä / Kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita